Artikkelit

Julkaistu

Otevoiman merkitys ja harjoittaminen maastokuskilla

Pitääkö grippi? Ei siis kahvaosa tangon ympärillä, vaan käsi gripin ympärillä. Otevoima on merkittävässä roolissa monessa urheilulajissa ja myös arjessa – seikka, johon mennään myöhemmin tarkemmin – eikä maastopyöräily ole tässä kohtaa poikkeus. Sen harjoittamiseen liittyy kuitenkin myyttejä ja melkein harhaanjohtamiseen verrattavaa tietoa, joita pyritään oikomaan tässä parhaan kyvyn mukaan.

Lue pidemmälle ja tiedät, mitä otevoiman harjoittaminen sisältää – ja miksi vetoremmien käyttö kannattaa jättää muille.

Toiminnallinen ominaisuus

Otevoima ei ole pelkästään toiminnallinen, vaan äärimmäisen toiminnallinen ominaisuus. Jos nostettavasta kappaleesta ei pysty pitämään kiinni, se jää nostamatta. Otevoimaa voikin pitää yleisenä voimatason mittarina ja myös itsensä rajoittavana tekijänä; jos otevoima ei riitä nostettavasta kappaleesta kiinni pitämiseen, onko lopulla nostoketjusta (keskivartalo, työtä tekevät päälihakset yms.) siihen riittävät valmiudet? Ehkä, ehkä ei. 

Eikä tässä kaikki. Otevoimalla on vahva korrelaatio yleiseen kuolleisuusriskiin. Tämä ei tarkoita, että otevoima itsessään olisi määrittävä tekijä, vaan helposti määritettävä biomarkkeri yleisestä voimatasosta, jolla on puoleistaan yhteistä tonttia elinikäodotteen ja vanhuudessa hyvän itsenäisen toiminnan asteen säilyttämisen kanssa. Suora lainaus em. linkistä.

Weaker grip strength was associated with increased all-cause mortality rates, with similar effects on deaths due to CVD, respiratory disease and external causes, while a much weaker association was observed for cancer-related deaths. These associations were similar in both genders and across age groups, which supports the hypothesis that grip strength might be a biomarker of ageing over the lifespan.

Otevoimasta yleisesti

Otevoimasta tekee mielenkiintoisen, että se on erittäin spesifi. Tangon ympäri pidettävä puristusote on vaatimuksiltaan täysin erilainen verrattuna pinsettiotteeseen tai esimerkiksi, mitä kiipeilyssä vaadittavilta listoista roikkumiselta vaaditaan. Mitä tulee otevoiman harjoittamiseen, kiipeilijät ovatkin tämän osa-alueen mestareita, sillä laji nojaa kyseiseen ominaisuuteen vahvasti. Kokenut kiipeilijä voikin kertoa, että miten suuri vaikutus jo pelkästään nivelkulmilla on; avonaisella kämmenellä otteen pitäminen on erilaista kuin lähes suljetulla kämmenellä ja niin edespäin. Kokenut maastokuski voi huomata samaa vaikutusta jo eri gripeillä, vaikka grippien halkaisijassa ei ole kuin muutaman millimetrin ero.

Tämän lisäksi on vielä eri lihastyömuodot, staattisen otteen pitäminen isometrisella lihastyöllä on eri asia kuin konsentriseen voimantuottoon nojaava puristaminen, mitä tarvitaan vaikkapa gripperien sulkemisessa. 

Huomiot maastokuskille

Maastoajo edellyttää staattista otevoimaa eli tangosta pitää pystyä pitämään kiinni pitkiä aikoja kovassakin rytyytyksessä ja vetämään ajoittain voimakkaasti esimerkiksi eturenkaan kevennyksessä tai hyppyihin ponnistamisessa.

Otevoiman vaatimuksen kertaluokasta saa kuvaa alamäkiajajilla tehdyssä tutkimuksessa, jossa otevoima oli laskenut ajokerran jälkeen 5,5 ± 11,2 % akuutin väsymyksen johdosta. Huomion arvoista samassa tutkimuksessa oli, että otevoima oli tutkittavilla hyvällä tai peräti erinomaisella tasolla, sillä lähtötaso oli 97,6 + 25,3 kg.

Tässä kohtaa on syytä mainita, että ajotekniikalla on iso vaikutus otevoiman säilymiseen ja miten väsymys ilmenee yksittäisen laskun ja koko ajokerran aikana. Jatkuva tangosta puristaminen niin sanotun deathgripin tavoin ei pelkästään haittaa ajotekniikkaa, vaan johtaa myös ennenaikaiseen väsymiseen. Hyvän ajotekniikan kulmakiviä ovat voimantuoton ja mahdollisimman hyvän rentoutumisen asteen vaihtelu tilanteen ja tarpeen mukaan. Otteen hellittäminen silloin kun sitä ei tarvita ja pitkällä laskulla ”kymmensormijärjestelmän” käyttäminen eli kaikkien sormien asettaminen tankoon silloin, kun jarruja ei tarvita tekevät parhaimmillaan suuren eron. 

Harjoittaminen

Viimeistään tässä vaiheessa on korkea aika siirtyä käytännön tasolle eli miten otevoimaa on hyvä harjoittaa. Maastoajossa otevoimalta vaaditaan riittävän maksimivoimatason ohella ennen kaikkea kestovoimaa. Perus- ja maksimivoimataso luovat puolestaan pohjan kestovoimalle. Jos ajokerran aikana otevoima laskee vaikkapa aiemmin mainitut 11,2 % akuutin väsymisen johdosta, sitä parempi tilanne on, mitä suurempi maksimivoimareservi on käytössä. Jos puristusvoima vastaa tuoreessa tilassa reilua 90 kg suuruutta, jäljellä on vielä 11 % laskun jälkeen reilusti enemmän kuin, jos lähtöarvo on esimerkiksi 65 kg. Tämä ei ole rakettitiedettä, mutta asia on silti hyvä mainita. 

Liikevalintojen tekeminen otevoiman harjoittamisen näkökulmasta on hyvin yksinkertaista; otevoima kehittyy hyvän harjoittelun ohessa. 

Mitä tämä tarkoittaa käytännössä? Harjoittelu sisältää sopivassa määrin vetäviä liikkeitä niin lisäpainoja kuin omaa kehonpainoa käyttäen ilman veto-/oteremmien käyttöä. Remmien käyttö ohittaa otevoiman kokonaisuudessaan, mikä ei ole maastokuskin – tai minkään muunkaan lajin urheilijan – kannalta haluttu tilanne. Jos tehdystä harjoittelusta haluaa parhaan mahdollisen vasteen, remmit kannattaa jättää muille tai ainakin rajoittaa niiden käyttö hyvin harvoihin tilanteisiin, esimerkiksi niihin tiukimpiin maastavetosarjoihin, jos sille on erityisen hyvät perusteet. 

Otevoiman huomioivien liikevalintojen lista sisältää niin sanotusti tavalliset epäillyt, jota hyvä fysiikkaharjoittelu sisältää muutenkin: maastavedot ja sen variaatiot, leuanvedot, erilaiset soutuliikkeet ja kattauksen roikkuen tehtäviä keskivartaloliikkeitä. Erityisesti leuanvetotangosta roikkuminen on äärimmäisen hyvä harjoite jo sellaisenaan, sillä se harjoittaa maastoajossa kysyttävää otevoimaa hyvin lajispesifeillä nivelkulmilla ja vahvistaa koko ylävartaloa aina ranteesta, olkaniveliin ja korsettiin asti. Merkittävän bonuksena on, että roikkuminen toimii useimmille pyöräilijöille myös liikkuvuusharjoitteena olkanivelten alueelle kohdistuva venytyksen ja selkärangalle kohdistuvan traktion ansiosta. 

Kun leuanvetotangossa pystyy tekemään minuutin mittaisen vapaan roikunnan, se on merkki, että otevoima on kohtuullisella tasolla.  Jos tällä suunnalla kaipaa lisähaasteita, yhdellä kädellä tehtävät harjoitteet tarjoavat sitä hyväksi aikaa eteenpäin.

 

 
 
 
 
 
Näytä tämä julkaisu Instagramissa.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

 

 

 

 

Henkilön Jukka Mäennenä (@jukka4130) jakama julkaisu

Otevoiman harjoittamisesta puhuttaessa gripperit eli dynaamista puristusliikettä harjoittavat, pihtejä muistuttavat laitteet tulevat usein puheeksi. Näistä kenties tunnetuin on Captain of Crush, lyhyemmin CoC. Ne ovat hyödyllinen lisä, jos kaikki muut rastit ovat niin sanotusti jo ruksittuna otevoiman harjoittamisen suhteen. Pakollista niiden käyttö ei kuitenkaan ole ja niiden käyttö pitkin päivää useana päivänä viikossa voi johtaa tilanteeseen, jossa kyynärvarret saavat jo tarpeettoman paljon työtä osakseen.

Grippereitä tärkeämpi osa-alue onkin usein kyynärvarsien huolto. Sormien otevoiman ja rannetta liikuttavat lihakset sijaitsevat kaikki kyynärvarressa, mikä tekee siitä tiukkaan pakatun paketin. Jumit, kireydet ja suoranaiset liikerajoitukset ovatkin tyypillisiä lajeissa, joissa ote on enemmän tai vähemmän staattinen. Ohessa oleva Jukka Rajalan rannehuoltovideo on erinomainen lähtökohta kyynärvarsien huoltotoimille. Hyvä lähtökohta on poimia 2-3 ”makeimmalta” tuntuvaa harjoitetta ja tehdä ne läpi useimpina päivinä viikossa. 

Kotiin viemiset

Loppuun vielä asian summausta. Jos polulla kärsii toistuvasta arm pumpista, otevoiman huomioivan voimatreenin tekeminen tarjoaa mahdollisesti jo nopeasti apua. Vähintään yhtä tärkeä seikka on oppia rentoutumaan pyörän päällä ja tunnistamaan kohdat, joissa tangosta tarvitsee pitää tiukka ote ja toisaalta, milloin vain kevyt kosketus riittää. Kohdennettun kestovoimaharjoittelun tekeminen tulee listalla vasta tämän jälkeen, jos arm pump on edelleen ongelma.

Otevoima on erittäin toiminnallinen ominaisuus, jonka harjoittamista ei kannata laiminlyödä. Voimatreenien tekeminen veto-/oteremmejä käyttäen on pahimmillaan karhunpalvelus, josta kannattaa luopua, vaikka se tarkoittaisi hetkellistä sarjapainojen pudotusta. Muita pääkohtia ovat:

  • Otevoima kehittyy hyvän harjoittelun ohessa.
  • Otevoima on hyvin spesifi ominaisuus: otteen tyypillä, nivelkulmilla ja vaaditulla kestolla on suuri merkitys ja eri otetyypit eivät välttämättä korreloi toistensa kanssa. 
  • Kehitykset otevoimassa tapahtuvat parhaimmillaan hyvin nopeasti – jo parissa viikossa!
  • Käytä roikkumista voimaharjoituksen yhteydessä tai jopa kotona pitkin päivää, jos siihen on mahdollisuus. 
  • Vapaa roikkuminen noin minuutin kestossa on osoitus kohtuullisesta otevoimatasosta.
  • Muista ranteiden ja kyynärvarsien huoltotoimet. Näistä hyötyvät lähes kaikki, aina maastokuskista toimistotyöntekijään. 

-Jukka Mäennenä
@jukka4130
@rideco.fi

Julkaistu

Voimatreeniä, mutta miten pitkillä sarjoilla?

Olet tullut vakuuttuneeksi, että voimaharjoittelu on hyödyllistä ja edesauttaa niin pyörän päällä kuin yleisestikin arjessa. Tai ainakin olet valmis antamaan sille tilaisuuden. Hienoa! Olet suuntaamassa salille ja oletat liikevalintojen ja -tekniikoiden olevan hyvällä tasolla. Mutta miten monta toistoa sarjassa tulisi tehdä? 

Tämä on oleellinen kysymys, johon vastataan tässä ja nyt! 

Harjoitusvaikutus

Voimaharjoittelussa intensiteetti on merkityksellisin harjoittelun muuttuja, sillä se määrittää harjoitusvaikutuksen. Tämä tehdään toki sillä oletuksella, että käytettävä liikevalinta soveltuu kyseiselle sarjapituudelle ja sitä vastaavalle kuormaukselle. Maksimivoimaharjoittelusta puhuttaessa kyykyt, maastavedot ja erilaiset punnerrukset ovat erinomaisia valintoja, keskitetty hauiskääntö tai takareiteen kohdistuva polvenkoukistus sen sijaan ei. Toivottavasti sait ideasta kiinni. 

Intensiteetti on objektiivinen suure ja sillä on hyvin vähän yhteistä tonttia sen kanssa, että miltä yksittäinen työsarja tai harjoitus tuntui. Hetkelliseen uupumukseen tehty työsarja on totta kai raskaampi, haastavampi, pottumaisempi ja enemmän ponnisteluja vaativa kuin sellainen, jossa on 4-5 toistoa varaa sarjan lopussa. 

Miten intensiteetti sitten mitataan ja mitä se on?

Intensiteetti on kuorman suuruus suhteessa 1 RM -nostoon eli kuormaan, joka voidaan nostaa yhden kerran.

Jos maastavedossa pystyy tekemään yhden noston 100 kg kuormalla, silloin 80 kg kuorma merkitsisi 80 % intensiteettiä jne. Prosenteilla pelaaminen ei ole useinkaan paras tapa suunnitella tai toteuttaa harjoittelua, ellei siitä halua tehdä akateemista harjoitusta. Toistojen määrä eli sarjapituus on tässä huomattavasti käytännöllisempi vaihtoehto. 

Jos tästä jutusta muistaa vain yhden asian, se olisi seuraava: intensiteetti määrittää työsarjan toistoista elimistöön kohdistuvan mekaanisen jännityksen (lihaksisto, luut, nivelet, sidekudokset) ja vaatimukset energiantuotolle työsarjan keston kautta. 

Voiman osa-alueet

Intensiteetistä päästiin sarjapituuteen ja harjoitusvaikutukseen, josta on lyhyt matka voiman osa-alueisiin. Ne voidaan jakaa meidän tarkoitusperiämme palvelevalla tavalla seuraavasti:

Perusvoima on pohjaominaisuus ja muodostaa pyramidin pohjan, samalla tapaa kuin peruskestävyys kestävyysominaisuuksien puolella. Sen yläpuolella on maksimivoima, jonka päälle nopeusvoima rakentuu. Myös kestovoima on maksimi- ja perusvoimaan pohjaava ominaisuus ja se voisi ottaa nopeusvoiman paikan pyramidissa, jos sen harjoittaminen on päätavoitteena. 

Jatkumo

Mallit yksinkertaistavat tositilannetta, mutta ovat höydyllisiä, kun riittävä tarkkuus säilyy. Yllä olevan pyramidin perusteella voisi ajatella, että kun tehdään 1-3 toiston sarjoja, ollaan maksimivoima-alueella ja yli viiden toiston sarjoilla siirrytään perusvoiman puolelle. 

Entä 4 toistoa? Onko se täysin tyhjä arpa, jolla ei saada mitään hyötyä? 

Todellisuudessa kyse on jatkumosta, kuten lähes aina biologisten systeemien parissa toimiessa. Strongerbyscience.com -sivusto on kuvannut tätä paremmin kuin sanallisessa muodossa pystyy selittämään. 

Kuva: Strongerbyscience.com

Jatkumon ääripäissä vaikutus on vahva sen ääripään voiman osa-alueeseen, mutta kaikkialla muulla liikutaan vaihtelevassa sävymaailmassa.

Odota, vielä on lisää!

Tähän mennessä tiedetään mitä on intensiteetti, sen rooli harjoitusvaikutuksen luomisessa ja, että eri sarjapituuksilla saadaan sekoitus eri voimien osa-alueisiin kohdistuvaa treenivastetta. Vielä on yksi merkittävä – ja usein vähän puhuttu tekijä – toistoreservi. 

Aiemmin otettiin esimerkit työsarjoista, joissa ensimmäinen työsarja tehdään ns. päätyyn asti eli hetkelliseen uupumukseen ja toisessa jätetään reilusti varaa, aina 4-5 toistoon asti. Näistä syntyvä harjoitusvaikutus ja ennen kaikkea kuormitus ovat hyvin erilaiset. 

Lähtökohtaisesti työsarjoihin halutaan jättää 2-3 teknisesti puhdasta toistoa varaa. Tällä saadaan muun muassa seuraavat hyödyt:

  • Liiketekniikka pysyy paremmin nipussa.
  • Liikenopeus pysyy korkeampana, jolla voi olla suosiollisia vaikutuksia nopeusvoimaominaisuuksiin.
  • Yksittäinen työsarja ja harjoitus kuormittavat vähemmän.
  • Kovatehoisia työsarjoja pystytään tekemään enemmän.
  • Saatu harjoitusvaikutus on aivan yhtä hyvä kuin hetkelliseen uupumukseen tehdyllä työsarjalla.


Kuulostaa todelliselta win-win -kaupalta ja sitä se onkin. Toistomaksimisarjoille on aikansa ja paikkansa, mutta ne tulee tehdä suunnitelmallisesti ja niiden tekemiseen tulee olla riittävät valmiudet. 

Käytäntöön viemiset

Alkuperäiseen kysymyksen asetteluun palataksemme, miten pitkillä sarjapituuksilla treeniä tulisi sitten tehdä? 

Aloita harjoittelu pääliikkeissä 8-12 toiston perusvoima-alueella, lisää toistoja sarjoihin ja jakson loppua kohden mahdollisesti myös työsarjoja. Kun tätä on tehty 2-4 kk ajanjakso, tule sarjapituudessa alas 3-4 toistoa, nosta kuormaa ja tee sama uudelleen. 5-8 kk aikana olet käynyt koko sarjapituuden skaalan läpi, jolloin kierto aloitetaan alusta, siirrytään ylläpitovaiheeseen, satsataan nopeusvoimaharjoitteluun tai mitä sen hetkisten tavoitteiden saavuttaminen edellyttääkään.

Tämän ohella on totta kai olemassa myös liikekohtaisia huomioita. Esimerkiksi maastaveto ei sovellu pitkille sarjoille tehtäväksi ja samat rajoitteet voivat päteä vastaavasti tiettyihin unilateraalisiin liikkeisiin. Ne ovat kuitenkin jo oman kirjoituksensa aihe ja paketoidaan asia tässä kohtaa tähän.

Tämä kaikki on totta kai mietitty valmiiksi ja ohjeistettu seikkaperäisesti aina liikevalintoja myöten RideCo-ohjelmissa. 

Harjoitusohjelmat

-Jukka Mäennenä
@rideco.fi
@jukka4130

Julkaistu

Miten huiput harjoittelevat?

Hollannin BMX-maajoukkue on todellinen raskassarjalainen, sillä sen rosterista löytyy monta kuskia, joilla on täysi mahdollisuus Olympiamitaliin. Mitä tulee sprinttikykyyn ja mahdollisimman korkeiden huippuwattien tuottamiseen, BMX-racing ajajat ovat ehdotonta eliittiä ratapyöräilijöiden ohella.

Tuoreessa Papendalin radalla ja sen yhteydessä olevalla harjoituskeskusessa kuvatussa videossa saa pienen katsauksen, miltä kuskien harjoittelu näyttää. Saliympäristössä tapahtuva voimatreeni alkaa 3:00 kohdasta, johon löytyy suora aikaleima alla olevassa linkissä.

Vaikka internetissä kiertävät videopätktä eivät kerrokaan aina koko totuutta, niistä saatavaa tietoa ei sovi sivuuttaa. Seuraavassa on listattuna huomion arvoisia poimintoja videolta:

  • Painonnostoliikkeet (tässä tapauksessa rinnalleveto) ovat ahkerassa käytössä. Ne ovat erinomainen työkalu pakissa, jos niihin löytyy hyvä teknisen osaamisen taso – mikä edellyttää tyypillisesti kohtuullista ajallista satsausta.
  • Videon kuskilla on hyvä tai pyöräilijän näkökulmasta erinomainen voimataso. Vauhtipunnerruksessa 90 kg ei ole tulos, jonka suuntaan voi niistää. Samaa voi sanoa Kimmanin yli 160 kilon etukyykystä.
  • Mukana on myös unilateraalista harjoittelua eli yhden jalan liikkeitä. Tässä tapauksessa liikevalintana on yhden jalan jalkaprässi.

RideCo-harjoitusohjelmilla on mukavasti yhteistä pohjaa videolla nähdyn tekemisen kanssa. Etukyykky on kaikissa ohjelmissa ahkerassa käytössä, kuten myös unilateraaliset liikkeet. Perusvoimaominaisuudet luovat pohjan maksimi- ja myöhemmin myös nopeusvoimalle, jota tarvitaan BMX racingin lisäksi myös maastopyörällä. Mitä lyhyempi lajisuoritus on (esim. alamäkiajo, 4X), sitä merkittävämmässä roolissa nopeusvoimaominaisuudet ovat.

Tsekkaa harjoitusohjelmien tarjonta alta.

Julkaistu

Liikkuvuusnäkökulmia maastopyöräilijän harjoitteluun

Maastopyöräilijän lihastasapaino-artikkelissa käytiin läpi asioita, mitkä vaikuttavat suotuisasti – ja vähemmän suotuisasti maastopyöräilijän lihaksistoon ja mitä vaikutuksia lihasepätasapainolla on urheilijan ja liikkujan toimintakykyyn. Se, millä asioilla saadaan vaakakupit taas tasapainoon, on oma epistolansa. Tässä tekstissä päästään syventymään aihealueeseen, joka herkästi harjoittelussa jää kaiken muun harjoittelun jalkoihin, eli liikkuvuuteen ja sen harjoittamiseen.

Liikkuvuus on yksi osa-alue, jota tarvitsemme tasapainoisen liikkeen ja lihastasapainon ylläpitämiseen – ja sen palauttamiseen. Venyttelystä, sen hyödyistä ja haitoista on käyty viime vuosina melko paljon keskustelua ja tutkimukset antavat hyvin eriäviä tuloksia. Venytystekniikoita ja tyylejä tehdä liikkuvuusharjoittelua on useita, eikä yksikään ole tutkitusti ylitse muiden. Kehon eri osien liikkuvuuteen voidaan vaikuttaa eri tekniikoilla ja tekniikan valinta riippuu siitä, mitä harjoittelulla halutaan saavuttaa. Esimerkiksi aktiivisella faskiatekniikalla voidaan vaikuttaa sidekudoksen liukuvuuteen.

Tärkein asia liikkuvuusharjoittelussa, kuten muussakin harjoittelussa, on säännöllisyys. Toki lähes yhtä tärkeää on myös se milloin ja miten liikkuvuusharjoittelua toteutetaan.

Liikkuvuutta määrittävät tekijät

Liikkuvuudella tarkoitetaan nivelten liikelaajuutta. Toiset meistä ovat kankeampia ja toiset liiankin liikkuvia. Monet tekijät vaikuttavat liikkuvuuteen, joten omaa liikkuvuutta ei kannata liian ankarasti lähteä vertailemaan. Nivelsiteiden joustavuus, nivelen luinen rakenne, jänteet ja lihaskalvot, ikä, sukupuoli, fyysinen aktiivisuus, lajivalinta ja lihasjännitys vaikuttavat nivelten liikkuvuuteen. Liikkuvuutta rajoittavaan lihasjännitykseen voi vaikuttaa lihasten epätasapaino sekä kipu, sairaudet ja tulehdukset. Myös väsymyksellä ja palautumistilalla on suuri vaikutus asiaan.

Nivelen rakenteelliseen liikkuvuuteen voidaan vaikuttaa pidemmällä aikavälillä, tai ei ollenkaan. Pehmytkudosten ja hermoston venymiseen pystytään vaikuttamaan erilaisilla venytystekniikoilla lyhyemmässäkin ajassa. Liikkuvuusharjoittelulla voidaan eniten vaikuttaa lihaksen venyvyyteen ja lihaskalvojen liukuvuuteen, sitten vasta nivelsiteisiin ja jänteisiin, joiden venyvyys on kudoksen rakenteen vuoksi haasteellisempaa.

Liikkuvuusharjoittelun tasapainottava vaikutus

Liikkuvuusharjoittelulla pyritään karkeasti yksinkertaistettuna optimoimaan suorituskykyä parantamalla lihastasapainoa ja nopeuttamalla palautumista. Maastopyöräilijän liikkuvuusharjoittelun tavoitteena on lisätä nivelten liikelaajuutta (ROM), rentouttaa kireitä lihasryhmiä, lisätä lihasten aineenvaihduntaa ja palauttaa lihaksistoa, jotta voimaharjoittelu ja lajiharjoittelu olisi helpommin toteutettavissa, keho helpommin hallittavissa ja liikkuminen olisi sujuvampaa. Ja jotta ylipäätään ajaminen olisi hauskempaa ja tehokkaampaa.

Voimaharjoittelun liikkuvuusaspektit

Liikkuvuuden kannalta lihaskuntoharjoittelun pitäisi suurelta osin tähdätä täysiin liikeratoihin. Samalla kun kehitämme voimaa, kestävyyttä ja muita ominaisuuksia, pidämme huolta liikkuvuudesta, mikäli teemme liikkeet isolla liikelaajuudella. Jukan edellisessä tekstissä tuleekin hyvin esille mitä tapahtuu, jos liikkuvuuden minimimäärästä ei pidetä huolta. http://www.rideco.fi/lajivoima/saliymparisto-opettaa-liikkumaan-myos-maastokuskin-kohdalla/ Voimaharjottelu vaatii niveliltä riittävää liikkuvuutta, jotta harjoittelu voitaisiin tehdä turvallisesti ja täysipainotteisesti.

Maastopyöräily luo keholle epätasaista rasitusta, joka taas vaikeuttaa lihastasapainon säilyttämistä. Voimaharjottelulla pyritään vaikuttamaan niihin lihaksiin, jotka jäävät lajiharjoittelussa paitsioon. Eli voimaharjoittelulla pystytään parantamaan lihastasapainoa ja liikkuvuusharjoittelu täydentää sitä omalta osaltaan venyttämällä kiristyneitä lihaksia ja palauttamalla kehoa nopeammin suorituksesta.

Rajoittuneiden liikeratojen riskit

Liikkuvuusharjoittelulla pyritään myös pienentämään loukkaantumisriskiä. Useimmiten maastopyöräilyssä loukkaantumiset tapahtuvat tapaturmaisesti, eivätkä ole suoranaisesti lihastasapainosta johtuvia. Tilastollisesti tapaturmaisten vammojen jälkeen suurin ryhmä maastopyöräilijän loukkaantumisista ovat rasitusvammat. Hyvillä liikkuvuusominaisuuksilla on vammoja estävä vaikutus lihaksiston elastisuuden ansiosta. Kiristyneet lihakset ja lihastasapainon heikentyminen lisää loukkaantumisriskiä. Jos liikkuvuus on rajoittunut jossain osassa kehoa, liikettä saattaa tulla rakenteisiin, joissa se ei ole niin suotavaa.

Liikelaajuuksien alentuminen saattaa pahimmassa tapauksessa johtaa kipuihin, vammoihin ja/tai tulehduksiin. Liikkuvuusharjoittelu vähentää jäykkyyttä ja alentaa vammariskiä lihaksissa ja nivelissä. Toki myös liiallisella liikkuvuudella on omat riskinsä, eikä liikkuvuusharjoittelua tulisi kohdentaa jo valmiiksi yliliikkuviin rakenteisiin.

Jokainen tyylillään

Niin kuin alussa jo mainitsin, tyylejä ja tapoja tehdä liikkuvuusharjoitteita on varmasti yhtä monta kuin on meitä maastopyöräilijöitä. Lähes kaikille ovat tuttuja staattiset, paikallaan olevat venytykset sekä aktiivisemmat, joogan tyyppiset liikkuvuusharjoitteet. Näiden lisäksi maailmaan mahtuu esimerkiksi jännitys-rentous-menetelmät, faskiamenetelmät, hermokudoksen mobilisointitekniikat, syvävenyttelyt ja ballistiset venyttelyt. Näistä tyyleistä sitten pitäisi valita tarkoituksenmukaisimmat, järkevimmät, helpoimmat ja turvallisimmat suorittaa. Tähän suohon helposti uppoaa, ellei liikkuvuusharjoittelutavat ole itselleen tuttuja. Ja vaikka olisikin, niin silti liikevalinnat eivät ole aina yksinkertaisia. Eri RideCo-harjoitusohjelmiin http://www.rideco.fi/kauppa/ on valittu valmiiksi maastopyöräilijän harjoittelua tukevat liikkuvuusharjoitteet, jotka täydentävät voimaharjoitteluohjelmaa ja palautumista.

All in all: hyvä liikkuvuus on edistävä tekijä voimantuotolle, palautumiselle, rentoudelle, nopeudelle ja kestävyydelle.

-Tuuli Lehtimäki

Julkaistu

Saliympäristö opettaa liikkumaan – myös maastokuskin kohdalla

Vielä toistaiseksi vähän tiedostettu voimaharjoittelun hyöty on, että se tarjoaa yhden harvoja – tai jopa ainoan – alustan perusliikemallien opettelulle ja myöhemmin vahvistamiselle. Hyvällä, perusliikemallien ympärille rakennetun voimatreenin siirtovaikutus ulottuu arkeen asti, siis paljon itse salilla ryskäämistä ja urheilua pidemmälle. Tästä syystä voimatreeni ja sen antamat perusvalmiudet hyvälle liikkeelle tulisivatkin olla yhtä lailla kansalaisoikeus ja myös -velvollisuus – oli maastopyöräilijä tai ei.

Lue pidemmälle ja tiedät, mistä on tarkemmin kyse. 

Perusliikemallit

Perusliikemallit tarkoittavat tapoja liikkua pääliikesuuntien kattamiseksi. Ne käyttävät myös elimistön päälihasryhmiä tämän tavoitteen saavuttamiseksi. Lähes kaikki liikkeet ovat johdettavissa perusliikemalleista. Mitä ne sitten ovat? Hyvä, kun kysyit:

  • Lannesarana (lantiopainotteiset liikkeet)
  • Kyykky
  • Vedot ja työnnöt pysty- sekä vaakasuunnassa
  • Kaikki muut – tästä tarkemmin myöhempänä

Tieto on tässäkin kohtaa voimaa. Ensin pitää olla tiedossa mitä harjoitellaan, sen jälkeen tulee selvittää miten ja viimeisenä tarttua käytännön toimeen. Listasta etenkin lannesarana ja pään päälle työntävät liikemallit ovat tarkemmin tarkastelun arvoisia

Lannesarana 

”Miten tätä oikein ajetaan?” – kysymys, jota on hyvä pohtia, jos ei säännöllisesti, niin ainakin kerran ja huolellisesti. Hyvin toimiva ihminen, ja erityisesti urheilija, liikkuu useissa tilanteissa ensimmäisenä lantiosta, ei selästä tai polvista. Nimenomaan lantion liikeradan hahmottaminen ja sen jälkeen vahvistaminen on tärkeitä perustaitoja, josta jokaisen kannattaisi tenttiä vähintään keskipitkä oppimäärä. 

Erityisesti kyky erottaa lantion liike selän liikkeestä (jep, ne ovat eri asiat) on avainasemassa, kun kauramoottoriin halutaan saada pakattua lisää hevosvoimia. Tämän ohella, tehdystä työstä saa myös selvää hyötyä arkeen, kun päivittäiset liikkeet ja raskaammatkin nostotapahtumat saa tehtyä lihasryhmillä, jotka hoitavat homman parhaiten samalla, kun keskivartalo toimii vuodottomana voimansiirtona. Kansainvälisesti tunnistettu selkäspesialisti Stuart McGill lukee tämän yhdeksi tärkeäksi osaksi niin sanottua selkähygieniaa.

Vasemmalla on lannesaranan liikeradan ääripää: lantiossa on maksimaalinen koukistus, selkä on neutraalissa linjassa ja polvet ovat pehmeät. Oikeanpuoleisessa kuvassa näkyy tyypillinen virhe, jossa asentoa viedään kyykyn puolelle nilkkoja ja polvia koukistamalla.

Kun asennot ja liikemallit tunnistaa ja ne tulevat harjoittelun myötä tutuiksi, selän asentoaisti ja yleinen kehon asennon hahmottamiskyky kehittyvät samalla, tai saavat ainakin tilaisuuden sen tapahtumiselle. Selän asennon hahmottaminen ei pitäisi vaatia peiliin vilkuilua tai muutakaan ulkoisen palautteen hakemista. 

Lue lisää kyseisen liikemallin harjoittelusta alta.

Super-sets.com – Lannesarana: liikevalinnat ja progressio

Ajoasennosta

Ja mikä mielenkiintoisinta, lannesarana-asennolla on paljon yhteistä tonttia ajoasennon kanssa! Molemmille ovat ominaisia:

  • Voimakas taite lantiossa
  • Kevyt koukistus polvissa
  • Tilanteeseen sopiva keskivartalon stabilointi


Kyllä, ajoasennossa jalat ovat perätysten, kyynärpäät ulkona ja katse on pidemmälle eteenpäin, mutta perustaltaan asennot ovat hyvin samankaltaiset.

Kuva: Magnetphotography

Jos lantion liikeradan ja lannesarana-asennon hahmottaminen ei onnistu saliympäristössä, ihmisen taitteleminen siihen pyörän päällä samalla, kun pitää valita paras mahdollinen ajolinja kivien ja juurien välissä sekä vastata maastonmuotoihin on melkein mahdoton tehtävä. Kyllä, hetkittäin voidaan osua oikealle alueelle, mutta hyvän asennon toistaminen luotettavasti ja säännöllisesti on usein vain toiveajattelua. 

Voimaharjoittelu ja siinä tapahtuva perusliikemallien opettelu sekä vahvistaminen antavat pohjaa pyörän päälle myös ajotekniikan osalta. 

Pidä liikkuvuuden minimimäärästä huolta

Toinen esiin nostamisen arvoinen liikesuunta ja myös perusliikemalli ovat pään päälle suuntautuvat liikkeet. Jo leuantangosta roikkuminen on yksistään erinomainen venytys ja liikkuvuusharjoite, joka toimii samalla myös otevoiman ja olkanivelen alueen vahvistajana etenkin tilanteissa, joissa ensimmäistä leuanvetoa vielä jahdataan. 

Vaikka maastoajo onkin mitä hauskin ja mainioin laji, se jää vaatimuksiltaan hyvin kapeaksi ja monotoniseksi etenkin ylä- ja keskivartalon osalta. Liikkuvuusrajoitteet etenkin olkanivelissä ja rintarangassa ovat enemmän oletusarvo kuin poikkeus – tässä kohtaa voi puhua vahvalla omakohtaisella kokemuksella. 

Jos pään päälle työntävät liikkeet eivät onnistu ilman kompensaatioita, tyypillisesti lainaamalla liikettä alaselästä lannerankaan (yli)ojentamalla, kannattaa tarttua toimiin aiemmin kuin myöhemmin, että hiukset saa kammattua korvien takapuolelta vielä myöhemmilläkin vuosilla. 

Paremmat liiketaidot

Hyvän fysiikkaharjoittelun päällimmäinen tarkoitus on tehdä paremmin liikkuvia ja toimivia ihmisiä, joilla on paremmat valmiudet lajiharjoitteluun. Tasapainottavan vaikutuksen aikaan saaminen onkin korkealla prioriteettilistalla lajeissa, joissa käytettävät liikesuunnat ovat lukumäärältään vähäisiä tai fiksattuja, kuten vaikkapa poljinliike. 

Kun voimatreenillä saadaan vielä selvää hyötyä arkeen, joka palvelee parhaimmillaan loppuelämän ajan, voidaan puhua win-win-kaupasta. Alla suora lainaus, joka oli vain muutaman viikon harjoittelun tulosta.

Lannesaranan harjoittaminen tuottaa kuitenkin edelleen suurta iloa, koska kehitys näkyy jokapäiväisessä arjessa ja työssä selkävaivojen vähenemisenä. Aivan huippua!! 

Jos haluat oppia lisää perusliikemalleista ja liikevalinnoista, tsekkaa Voimaharjoittelu – teoriasta parhaisiin käytäntöihin -kirja. 

RideCo-harjoitusohjelmissa kokonaisuus on mietitty valmiiksi ja ohjeistettu seikkaperäisesti niin, että materiaaleihin tutustumisen jälkeen harjoittelu on vain käytäntöön panoa vailla valmis! Mukana ovat niin voima- kuin liikkuvuusharjoitteet eli täydellinen paketti!

-Jukka Mäennenä
@jukka4130
@rideco.fi

Julkaistu

Maastopyöräilijän lihastasapaino

Lihastasapaino on terminä tuttu varmasti lähes kaikille, mutta mitä se maastopyöräilijän näkökulmasta tarkoittaa? Lihastasapainon eri osa-alueisiin sisältyy useita asioita ja käsite on huomattavasti laajempi mitä ajatellaan. Maastopyöräilijän lihastasapaino parhaimmillaan ja yksinkertaistettuna tarkoittaa optimaalista suorituskykyä ja optimaalista perusasentoa. Kuski siis kykenee tuottamaan voimaa oikeaan aikaan oikeilla lihasryhmillä ja keho ja liike on hallinnassa. Tämä kaikki vaatii lihasten ja kalvorakenteiden joustavuutta, nivelten stabiliteettia ja niiden oikea-aikaista liikejärjestystä, raajojen oikeanlaista linjausta, hermokudoksen liukuvuutta liikkeen aikana ja kuskin riittävän nopeaa reaktiokykyä ulkoisiin tekijöihin.

Kuva: Elise Kulmala/Magnetphotography

Lihasepätasapaino – monien asioiden summa

Lihastasapaino on siihen asti niin sanotusti “kiva tietää”-asioita, kunnes kehon tasapainoon tulee muutoksia ja epätasapaino astuu kuvioihin. Kaikki on mennyt siihen asti liikkumisessa, arkielämässä ja urheilussa hyvin, kunnes lihasepätasapaino aiheuttaa ongelmia. Se mistä lihasepätasapaino johtuu, voi olla – ja onkin monien asioiden summa. Lihastasapainon horjuminen voi olla seurausta esimerkiksi yksipuolisesta kuormituksesta työelämässä, yksitoikkoisesta voimaharjoittelusta tai harrastuksesta johtuvasta toispuoleisesta rasituksesta. Lihastasapainon häiriöiden taustalla voi myös olla heikko lihaskunto, ylirasitus, sairaus, loukkaantuminen tai puutteellinen lihashuolto ja palautuminen. Seuraavissa luvuissa käydään läpi asioita mitkä maastopyöräilyssä itsessään aiheuttavat kuormitusta lihastasapainolle.

Maastopyöräilyn vaikutus lihaksistoon

Lähtökohtaisesti maastopyöräily luo keholle epätasaista rasitusta, joka taas vaikeuttaa lihastasapainon säilyttämistä. Pyörä on symmetrinen, kun taas kuljettajan luiset rakenteet ja lihaksisto ovat epäsymmetrisiä. Pyörällä ajettaessa epäsymmetrinen kuski joutuu sulautumaan pyörän päälle – mukautuen siihen millä ajetaan. Kuski siis adaptoituu pyörän päälle, jolloin lihaksisto joutuu muovautumaan ja muuntautumaan perusasennosta, jolloin nivelet ja lihakset joutuvat erilaisen rasituksen alle, kuin normaalissa perusasennossa. Pyörän päällä osa nivelistä ja lihaksista joutuvat venyttyneenpään tilaan kuin normaalisti, osa lihaksista taas on jännittyneempinä ja lyhentyneempinä. Tällöin lihaksiston aktivoitumisjärjestys muuttuu erilaiseksi ja asettaa elimistölle erilaisia haasteita kuin pystyasennossa.


Maastopyöräilyssä suurin voima tuotetaan alavartalon lihaksistosta. Lihasaktivaation taso eri lihaksissa riippuu ajoasennosta, kadenssista, maastonkohdasta, vauhdista ja tekniikasta. Etu- ja takareisien lihakset, pakaralihakset, lonkankoukistajat ja pohkeen lihakset ovat keskeisessä asemassa voimantuotollisesti – niin isometrisesti kuin dynaamisesti. Keskivartalon tulisi pysyä stabiilina, jotta voima saataisiin siirrettyä parhaiten kampiin, eikä voima valuisi hukkaan. Ylävartalolta vaaditaan staattista pitoa ja toisaalta taas aktiivista ja pumppaavaa liikettä.

Unilateraalisella liikkeellä tasapainoa polkemiseen

Vaikkakin poljinliike on symmetrinen, maasto-olosuhteissa polkeminen harvoin on tasainen suoritus. Esteiden ylittäminen, epätasainen maasto, mutkat, hypyt ja ylä- ja alamäet haastavat symmetristä poljinliikettä ja usein polkimet asetetaan vaakatasoon – vieden toisen jalan edemmäksi toista ja näin muuttaen alaraajojen lihasaktivaatiota. Tämä lisää lihasepätasapainoa alaraajoissa, vaikuttaen osittain myös lantion- ja selän asentoon.
Karkeasti jaoteltuna voima tuotetaan polkimiin unilateraalisesti, suurin osa kampikierroksen voimantuotosta tapahtuu yhdellä raajalla.

Unilateraalisella voimantuotolla on sekä hyötyjä, että heikkouksia. Sitä helposti ajattelee, ettei unilateraalisessa liikkeessä pystytä huijaamaan, mutta keho oppii hyvin nopeasti kompensaatiomekanismit pyöränkin päällä ja kampien pyörittäminen erityisesti lukkopolkimilla antaa mahdollisuuden tähän. Vahvempi puoli tekee heikomman työt ja vahvistuu edelleen heikomman kustannuksella. Tätä ei maastoajossa ole kovin helppo todeta, joten on otettava muut mittauskeinot käyttöön.

Unilateraalisen voimantuoton heikkoudet ja kehon toispuoleisuuden saat helpoiten kiinni esimerkiksi unilateraalisesti toteutettavien voimaharjoitteiden kautta. Samalla tyylillä pystyt myös tasaamaan puolieroja – yhden raajan liikkeillä aktivoit helpommin heikommat lihakset. Myös esimerkiksi Wattbiken mittarilla pystyt tarkistamaan puolierot hyvinkin helposti, suoraan ohjelman piirtämästä kuvaajasta ja samalla harjoittelemaan poljinliikettä. Jukan lajisepsifinen harjoittelu -otsikolla julkaistusta tekstistä voit käydä lukemassa lisää aiheesta harjoittelusta, jossa myös asiaa unilateraalisesta harjoittelusta.


Lihasaktivaatioon vaikuttaa pyörän säädöt ja ajoasento, selkeimpänä esimerkkinä satulan korkeus. Matalalle asetettu satula muuttaa lonkkakulmaa vaikuttaen samalla polvikulmaa Näillä molemmilla on vaikutusta lonkan ja polvien seudun lihasaktivaatioon, jolloin esimerkiksi lonkankoukistajat ovat lyhentyneemmässä tilassa eivätkä pysty aktivoitumaan yhtä hyvin kuin normaalisti. Toinen konkreettinen lihastasapainoon ja voimantuoton optimointiin vaikuttava asia on alaraajojen linjaus pyörän päällä. Esimerkiksi pakaralihasten heikko voimantuotto voi näkyä polvien kääntymisellä kampikierroksen aikana sisäänpäin. Pakaralihakset eivät jaksa ylläpitää alaraajan linjausta ja polvi pääsee pettämään linjasta. Tässä tapauksessa alaraajojen voimantuotto on heikentynyt ja esimerkiksi polvinivel altistuu epäedulliselle rasitukselle.


Lihasepätasapaino vaikuttaa lihasten aktivoitumisjärjestykseen. Liikkuvuuden alenemisesta voi aiheutua toiminnallisia muutoksia, jotka kuormittavat lihas-jännesysteemiä ja nivelten rakenteita. Tässä tilanteessa nestekierto heikentyy jännittyneessä lihaksessa ja sen normaali toiminta häiriintyy sisäisen paineen kasvun myötä. Ylikuormittunut lihas yleensä jännittyy ja lyhenee. Tällöin lihaksen aineenvaihdunta on heikentynyt ja lihas kipeytyy ja väsyy helposti. Väsyneillä lihaksilla ei puolestaan kyetä yhtä kontrolloituun ja turvalliseen harjoitteluun, koska ne pystyvät varastoimaan vähemmän energiaa. Kaikkiin edellä mainittuihin asioihin pyritään vaikuttamaan muun muassa liikkuvuusharjoittelun keinoin, josta tekstiä on tulossa lisää seuraavassa artikkelissa.

-Tuuli Lehtimäki

Julkaistu

Sprinttikisa BMX-, maasto- ja ratakuskin välillä – kuka voittaa?

Kuka on kovakuntoisin, nopein tai taitavin urheilija johtaa usein tilanteeseen, jossa verrataan omenia päärynöihin tai toisinpäin. Usein tällaiset kysymyksen asettelut eivät johda kuin kiistelyyn, mutta toisinaan eteen tulee myös oikein kiinnostavia vertailuasetelmia. Lajivoimaa käsittelevän artikkelin pohjana olleet Olympic Channelin -videot olivat yksi tällainen esimerkki. Tuore eliittitason BMX-kuski Niek Kimmanin kirittämä video oli toinen tarkemman katsauksen arvoinen. 

Haaste on yksinkertainen: kuka voittaa, kun BMX-, maasto- ja ratakuski laitetaan samalle viivalle?

Sprinttikyvystä ja huipputehosta

Pyöräily on ainutlaatuisessa asemassa siinä mielessä, että kuskin tuottamaa mekaanista tehoa voidaan mitata tarkasti ja luotettavasti (ja sekös lämmittää insinöörin mieltä!) Tehoperusteinen eli wattien avulla harjoittelu onkin mullistanut pyöräilyharjoittelun erityisesti maantiellä ja ratapyöräilyssä niin, että siitä on tullut ikään kuin uusi standardi. Jos et harjoittele wattien kanssa, et harjoittele tosissasi – tai jotakin sinne suuntaan. 

Vaikka treenaaminen SI-järjestelmän mukaisilla suureilla kiinnostaisi yhtä paljon kuin voimansiirron raikkaassa syyssäässä ajetun kuralenkin jälkeen, perusperiaatteiden ja käsitteiden tutustumisesta hyötyvät kaikki. Tehontuotto voidaan laskea voiman ja liikenopeuden tulona. Pyörän päällä voima vastaa arvatenkin pedaalille kohdistettua voimaa ja liikenopeus kadenssia. 

Kun ketjuun halutaan siirtää kiitettävä määrä watteja, se edellyttää:

1) Suurta voimantuottoa poljinkierroksen aikana.

2) Suurta liikenopeutta eli korkeaa kadenssia

3) Tai näiden yhdistelmää

Huipputeho irtoaa tyypillisesti 125-135 rpm kadenssilla, yksilölliset erot ja treenitausta huomioiden. Mitä yhtälöön jää jäljelle, on voimantuotto poljinliikkeen aikana. Sprinttilajeissa eli BMX- ja ratapyöräilyn lyhyillä matkoilla hetkelliset huipputehot ovat reilusti 2000 watin pohjoispuolella, mikä on huima luku mistä vinkkelistä tahansa tarkasteltuna.

Piikkitehon lisäksi, hyvä kuski pystyy tuottamaan hyvin tehoa laajalla kadenssialueella. BMX-kuskit ovat tässä terävää elleivät, jopa terävintä kärkeä, koska yhdellä ratakierroksella lähetään portilta täysstopista ja vauhtia pitää pystyä veivaamaan aina yli 15-metrisiin tupliin, mikä edellyttää jopa yli 170 rpm suuruisia kadensseja. Ratapyöräilyssä näkee yhtä lailla vaikuttavaa suorituskykyrepertuaaria, mutta huippukadenssit eivät käy yhtä korkealla käytössä olevan suuremman välityksen johdosta.

Ennakkoasetelma ja -oletukset

Ennen videon katsomista, on mukava harrastaa hieman ennakko-odotuksien asettamista. Niissä päädyttiin seuraavaan listaan: 

  • Kimman voittaa lyhyet matkat, ulottuuko se 75 vai 100 m matkalle asti, jää nähtäväksi. Perusteena tälle on, että ei ole montaa kuskia maailmassa, joka pystyy laittamaan Kimmanille kampoihin 0-10 m matkalla ja toiseksi, että BMX-pyörän ja sen välitys ovat elementissään lyhyillä matkoilla. 
  • Maastokuski van Eck voi hyötyä vaihteista pitkillä matkoilla niin, että oikein valittu pykälä alkukiihdytyksessä ja 1-2 kappaletta oikein ajoitettua vaihtoa matkalla voivat antaa selvän edun. Jää kiinni kuskista, että missä muotoa vaihteiden tuoma hyöty pystytään valjastamaan itse kisailuun.
  • Ratakuski Hoogland on vahva tekijä, kunhan saa pyörän liikkeelle. Osoittaako ratapyörän välitys voimansa jo 100 m matkalla vai vasta pidemmillä etäisyyksillä, on kysymysmerkki.

Katso video ja tiedät, miten kävi. 

Sprinttikyvyn harjoittamisesta

Mitä sprinttikyvyllä tekee maastossa? Paljonkin, alalajista ja ajamisen muodosta riippumatta. Kukapa ei hyötyisi nopeammasta alkukiihdytyksestä, kyvystä kerätä vauhti tekniseen ja jyrkkään nousuun lyhyelläkin matkalla tai lähteä mutkasta ulos kuin tykin suusta – esimerkiksi Biker Braydin tyylinäytteen tavoin? 

 
 
 
 
 
Näytä tämä julkaisu Instagramissa.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Henkilön BRAYDON BRINGHURST (@bikerbrayd) jakama julkaisu

Sprinttikyky on pohjaa yleisiin nopeusvoimaominaisuuksiin ja lajispesifiseen voimantuottoon. Ensimmäistä pystyy harjoittamaan alkuun salilla erinomaisesti ja itse asiassa se on välttämättömyys, jos tätä puolta haluaa kehittää mahdollisimman korkealle. Perus- ja maksimivoima ovat pohjaominaisuuksia, joiden päälle nopeusvoima rakentuu. Oheinen pyramidimallinen periaatekuva voi hahmottaa tilannetta sanallista selitystä paremmin. 

Ensiksi pitää olla vahva, että voi olla myöhemmin myös nopeasti vahva – tässähän nopeusvoimasta on lopulta kyse. Jos voimantuottoon on käytössä vaikkapa 0,25 s kestoinen aikaikkuna, jossa maksimivoimatasosta saadaan käyttöön vaikkapa 35 %, on ulos saatava voima suurempi, jos se saadaan ammennettua vaikkapa 120 kg kuin 90 kg vastaavasta maksimivoimantuotosta (jätetään Newtonit tässä kohtaa pois, jotta esimerkkiin on helpompi samaistua). Salilla tapahtuva harjoittelua tarjoaa puolestaan erinomaisen, ehkä jopa parhaan, keinon perus- ja maksimivoiman kehittämiseen. 

Harjoitusohjelmat

RideCo-harjoitusohjelmat keskittyvät ominaisuusharjoitteluun eli pohjaominaisuuksien kehittämiseen saliympäristössä. Kun ne saadaan hyvälle tai kiitettävälle tasolle ja päälle lisätään hyvä annos lajivoimaharjoittelua vaikutukset näkyvät ja tuntuva polulla. 

Lajispesifin harjoittelun rooli

Joillakin onnekkailla jo hyvin toteutettu fysiikkaharjoittelu tuo selvän korotuksen nopeusvoimaominaisuuksiin ja sprinttikykyyn pohjaominaisuuksien kehittämisen kautta. Ne, jotka eivät ole näin onnekkaita hyötyvät lajispesifistä tai niin sanotusta muuntavasta harjoittelusta kauden alun lähestyessä.

Pyörällä tehtävissä nopeusvoimasuorituksissa on ainutlaatuiset, joiden mallintaminen tai tarkka harjoittelu on muuten kuin pyörän päällä haastavaa tai jopa mahdotonta. Suoritukselle on ominaista:

  • Erittäin lyhyt voimantuottoaika. Esimerkiksi 130 rpm kadenssilla jalat kiertävät 2,1 kierrosta sekunnissa, minkä ohella voimantuotto on rajoitettu vain osaan poljinkierrosta (kellotauluvertauksella kello 1:n ja 5:n väliin).
  • Konsentrinen lihastyö. Poljinliike koostuu lähes yksinomaan konsentrisesta lihastyöstä, jossa lihaspituus lyhenee jännityksen alla. 
  • Rajoitettu liikerata. Poljinliikkeessä jalkojen liikerata on fiksattu kampien ja polkimien avulla. 
  • Unilateraalinen voimantuotto. Voimaa tuotetaan pääosin yksi jalka kerrallaan, vaikka lukkopoljinuskovaiset väittäisivätkin toista.

Suuntaa ja mallia voi katsota BMX- ja ratakuskien sprinttiharjoittelusta. Vetoja 5-15 s kestossa, paikaltaan, lentävällä lähdöllä ja laatu mahdollisimman korkealla pitäen, suorituksia kellottamalla tarkkaillen. Konstailematonta voimatreeniä ei myöskään sovi unohtaa, mikä tarkoittaa kyykkyjä, vetoliikkeitä ja vaikka painonnostoliikkeiden käyttöä, jos niissä on riittävä osaaminen Kinnemanin esimerkin tavoin.

Viimeisenä mainittakoon vielä, että sprinttiharjoittelua olisi suositeltavaa tehdä (lähes) vuoden ympäri vähintään ylläpitävänä, sillä nopeusvoimaominaisuuksien harjoitusvaikutuksen kesto on lyhyt. Paras terä katoaa jo alle viikossa.  

Jos tämä kiinnostaa aihepiirinä, laita kommenttia sosiaalisen median puolelle ja aiheeseen sukelletaan mahdollisesti tarkemmin myöhempänä ajankohtana!

-Jukka Mäennenä
23.12.2020

@jukka4130
@rideco.fi


Julkaistu

Liikevalinnat maastopyöräilijän voimaharjoitteluun – lyhyt lista

Parhaat liikkeet kuntosalille, keskity näihin liikkeisiin ja muut vastaavat otsikot ja kysymyksen asettelut ovat hieman aikansa eläneitä, mutta lähdetään tästä huolimatta juuri kyseiselle linjalle. Harvoin on tilannetta, jossa pitäisi valita vain hyvin rajallinen määrä liikevalintoja, joita voisi tehdä tietyn ajanjakson. Jos tämä valinta pitäisi syystä tai toisesta tehdä, vaikka kiväärin piippua tuijottaen, lista näyttäisi seuraavalta.

Valintakriteerit

Jotta valintoja ja rankingia voidaan tehdä, siihen tarvitaan jonkinlaiset valintakriteerit. Ne noudattavat urheilijan voimaharjoittelun yleisiä periaatteita ja näyttävät seuraavilta: 

  • Vapailla painoilla tehtäviä moninivelliikkeitä, joilla on siirtovaikutusta lajiin ja arkielämään.
  • Suoritustekniikaltaan yksinkertaisia, jotta ominaisuusharjoittelu on sanan varsinaisessa merkityksessä mahdollista. Jos liiketekniikka on voiman- ja tehontuoton rajoittimena, jätetään paljon potentiaalia pöydälle.
  • Liikkeet eivät saa olla riskialttiita. Näin on itse asiassa hyvin harvan voimaharjoitteluliikkeen kohdalla (kirjoitushetkellä mieleen ei tule yhtäkään), kunhan liiketekniikka on hyvällä tasolla.
  • Liike on helppo kuormattava; se voidaan kuormata helposti niin maksimi- kuin perusvoimaharjoittelun tarpeita varten. Tämä toteutuu erinomaisesti esimerkiksi levytankoliikkeiden kohdalla.  

Ehdokkaat

Ehdokkaiden ytimekäs lista näyttää seuraavalta.

Etukyykky on kyykkyjen kuningas. Vakavasti ottaen, se on erinomainen kyykkyvariaatio, joka on äärimmäisen hyvä ala- ja keskivartalon voimatason kehittäjä ja myös mittari. Koska tankoa kannatellaan räkkiasennossavartalon etupuolella, selän linja on pystympi ja ala-asennossa polvissa on takakyykkyyn verrattuna hieman enemmän koukitusta, mikä tarkoittaa, että pyöräilijän tärkein lihasryhmä eli etureidet pääsevät takuuvarmasti töihin. 

Toinen merkittävä tekijä on, että etukyykyssä tangosta pääsee eroon milloin vain, jos jotakin menee vikaan (asia, jota ei pitäisi käydä). Takakyykystä ei voi sanoa samaa, sillä kippari menee laivan mukana, elleivät varmistajat ole hereillä. 


Lyhykäisyydessään, etukyykky on erinomainen jalkojen voiman kehittäjä, joka vetää rastin moneen ruutuun kerralla. 

Leuanveto

Jos pitäisi valita yksi liike, joka kertoo hyvällä tarkkuudella ylävartalon voimatason, se on leuanveto. Miksi näin? 

  • Liike huomioi kaikki lihasryhmät vyötäröstä alaspäin. 
  • Se on suhteellisen voimatason mittari eli toisin sanoen, se mittaa ja kehittää voimantuottoa suhteessa omaan kehon painoon. 
  • Suoritus ei onnistu, jos olkanivelistä ja niitä ympäröivistä lihasryhmistä ei löydy riittäviä valmiuksia. 
  • Ja viimeisenä, leuanveto huomioi otevoiman, joka on äärimmäisen toiminnallinen ominaisuus erityisesti maastokuskien kannalta.


Normaalipainoisella miehellä tulos saisi olla 10 toiston paremmalla puolen ja naisilla 3-5 toistoa. Miesten kohdalla tavoitteena on myöhemmin päästä tekemään sarjoja lisäpainojen kanssa. 

Yhden käden pystypunnerrus 

Ylävartalolle halutaan yhtä lailla jotakin työntävää liikemallia ja tällä puolen on monia hyviä ehdokkaita tarjolla. Valinta kohdistuu kuitenkin yhden käden pystypunnerrukseen ja vielä kahvakuulalla tehtynä, jos mahdollista. Perustelut valintaan ovat, että se on pään päälle työntävä liike, joka jää liikesuuntana pyörän päällä täysin käyttämättä. Toiseksi, se on unilateraalinen liike eli se tehdään yksi käsi kerrallaan. Näin päästään kiinni mahdollisiin puolieroihin ja epäsymmetrisen kuormauksen johdosta se laittaa myös keskivartalon takuuvarmasti hyvin töihin. 

Muita lähellä tulevia vaihtoehtoja olisivat voimistelurenkailla tehtävät liikkeet. Alkuun pääsee rengaspunnerruksella ja kun se ei tarjoa enää riittävästi vastusta, voidaan siirtyä esimerkiksi dippipunnerruksien täyteen tai kevennettyyn versioon. 

Maastaveto

Viimeisenä listassa ei ole enempää, eikä vähempää kuin klassinen maastaveto. Harmillisen usein liikkeen ajatellaan kuuluvaan junttipuntti-kategoriaan. Totuus on kuitenkin kaikkea muuta. Taito nostaa kuorma oikein tulisi olla kansalaisvelvollisuus. Käytännössä se tarkoittaa kykyä luoda keskivartaloon hyvä tuki, jotta siitä saadaan tehokas voimansiirto, kyky tunnistaa lannerangan neutraali linja ja tuottaa voimaa oikeilla lihasryhmillä, toisin sanoen lantion ojentajilla eli pakaroilla ja takareisillä. Maastavedon ja sen takana olevan lannesarana-liikemallin harjoittelemisen kuuleekin toisinaan, miten se on kantanut arkeen ja kaiken nostamisen tekee uudella ja paremmalla tavalla – asia, mitä ehdottomasti halutaan!

Miten maastaveto liittyy maastossa ajamiseen? Liikkeen ala-asennolla ja lannesarana-liikemallilla on paljon yhteistä ajoasennon kanssa; lantiossa on voimakas koukistus, polvet ovat ”pehmeänä” eli kevyesti koukistettuna ja keskivartalossa on riittävä tuki. Kaiken tämän taustalla on kyky erottaa lantion ja selän liike toisistaan. Vaikka se kuulostaa paperilla helpolta, käytännön työmaata riittää usein viikoiksi ennen kuin päästään täysimuotoisen harjoittelun pariin. Jos oikeaa asentoa ja voimantuoton mallia ei löydä täysin kontrolloidussa saliympäristössä, mikä on todennäköisyys, että se löytyy täydessä vauhdissa pyörän päällä? Pieni, vaikka joskus voi toki käydä tuuri.

Lyhyesti, maastaveto on erinomainen yleisliikevalinta kenelle vain ja sillä on jopa poikkeuksellisen paljon siirtovaikutusta pyörän päälle monella tasolla. 

Kotiin viemiset

Jos käytät harjoitusajan näihin liikkeisiin, osaat ne hyvin ja vieläpä, että niissä saavutetaan kohtuullinen voimataso, voimaharjoittelussa ei voi mennä kovin pahasti vikaan. Miten harjoittelua pitäisi sitten tehdä? Mikä on haluttu liiketekniikoiden suoritustapa? Entä millaisilla sarjoilla ja vastuksella harjoittelua tulisi tehdä? Vinkit voi ottaa tästä suoraan käyttöön ja viedä omatoimiseen harjoitteluun, mutta myös valmiiksi mietitty vaihtoehto on tarjolla. 

Ei ole sattumaa, että juuri nämä liikevalinnat ovat käytössä harjoitusohjelmien puolella. Ne tulevat seikkaperäisen ohjeistuksen kanssa ja valmiiksi suunniteltuna kokonaisuutena. Jos haluat ”avaimet käteen” -vaihtoehdon ja lopettaa arpomisen, katso linkki alta ja valitse sopiva harjoitusohjelma juuri sinun tarpeisiisi. 

Harjoitusohjelmat
Julkaistu

Lajispesifinen harjoittelu

Urheilijan voimaharjoittelussa lajispesifinen tai lajin omainen harjoittelu nousevat nopeasti puheeksi. Ja hyvä niin, sillä tämä kertoo, että urheilija hakee harjoittelulla mahdollisimman hyvää siirtovaikutusta lajiin ja näin tulisi ollakin.

Fysiikkaharjoittelua mietittäessä, jonka osa voimaharjoittelu on, lajisuorituskyky ei ole kuitenkaan välttämättä tavoitelistan kärkipaikalla. Yleisten liiketaitojen ja -valmiuksien kehittäminen ovat asioita, joille halutaan antaa painoarvoa, etenkin harjoitusuran alkuvaiheessa. Tästä syystä yleisen tason harjoittelu on monelle urheilijalle paras lähtökohta, maastopyöräilijät mukaan lukien.

Lajivaatimukset huomioidaan alusta lähtien totta kai niin, että esimerkiksi jalkapalloilijan ja maastopyöräilijän voimaharjoitusohjelmat eivät olisi samanlaisia. Mikä erottaa keskivertotekijän huipusta, on perusasioiden osaaminen ja vieläpä erityisen hyvin. Seuraava lainaus onkin melkein tatuoinnin arvoinen:

Huippuosaajat ovat parempia perusteissa.

Mitä nämä perusteet ovat saliympäristössä? Niihin lukeutuvat ainakin hyvä osaamisen taso perusliikemalleissa ja myös, että niissä pystytään osoittamaan hyvä voimataso.

Käytännössä tämä tarkoittaa erilaisia kyykkyjä, lantiopainotteisia liikkeitä, kykyä tuottaa voimaa yhdellä jalalla molemmissa liikemalleissa ja ylävartalon osalta veto- ja työntösuunnan liikkeitä. Hyvän voimaharjoittelun tavoitteena on tehdä paremmin liikkuvia ja toimivia ihmisiä – joista tulee parempia urheilijoita, mikä lajivalinta sitten onkaan.

Tässä kohtaa yleinen ja usein kokeiltu kompastuskivi on viedä harjoittelu lajispesifiksi heti alusta lähtien jopa siinä määrin, että lajisuoritusta yritetään mallintaa saliympäristössä. Yleensä tämä johtaa parhaimmillaankin vain vajavaisiin tuloksiin. Yksi voima- ja oheisharjoittelun tärkeä osa-alue on tasapainottavan vaikutuksen aikaan saaminen, ei tehdä lisää samaa, joskin hieman eri paketissa ja ympäristössä. Alla on listattuna konkreettisia esimerkkejä, missä mennään vikaan, kun harjoittelua yritetään ruuvata liian lajispesifiseen suuntaan ja liian aikaisin:

  • Jäljitellään vain lajissa ilmeneviä nivelkulmia tekemällä esimerkiksi kyykyt vajaalla liikeradalla 1/4- tai 1/-2-kyykkyinä.
  • Mallinnetaan suorituskestoa tai nopeutta (onnea yritykseen, jos yrität tehdä jotakin saliympäristössä vastaavalla liikenopeudella, mitä vaikkapa +100 RPM kadenssi vaatii.
  • Tehdään harjoittelua liian pitkällä sarjapituudella, esimerkiksi aina yli +15 toiston sarjoilla, koska kestovoiman ajatellaan oleva ainoa merkitsevä voiman osa-alue.

Kaikki saliympäristössä tapahtuva harjoittelu on ominaisuusharjoittelua. Pidetään lajiharjoittelu siitä erillään eli lajiharjoitteluna.

Muutamia osa-alueita, joita maastokuskin harjoittelussa halutaan huomioida alusta alkaen ovat:

Alavartalon voimataso. Poljinliike ja voimantuotto pyörän päällä tapahtuu suurelta osin jaloilla ja erityisesti etureisillä. Liikesuuntana polvien ja lantion ojennuksen harjoittaminen ja niistä vastaavien lihasryhmien vahvistaminen on hyvin käytettyä harjoitusaikaa.

Unilateraalinen voimantuotto. Poljinliike, monen muun urheilusuorituksen ohella, tapahtuu yksi raaja kerrallaan. Käy siis järkeen, että myös osa harjoittelusta tehdään tällä tapaa. Vaikka maastavedot ja kyykyt ovat erinomaisia liikevalintoja, kaikkea harjoittelua ei kannata perustaa niiden ympärille.

Ylä- ja keskivartalon voimataso. Mitä enemmän ajaminen sijoittuu painovoimavoittoiseen meininkiin, sitä enemmän ruutia ylä- ja ennen kaikkea keskivartalolta kysytään. Hyvä yleisvoimataso vyötäröstä ylöspäin tulisikin olla jokaisen enduro- ja dh-kuskin prioriteetti listalla. EWS-mestari Richie Rude on tässä kohtaa esimerkkitapaus.

Liikkuvuusominaisuudet. Vaikka maastopyöräily onkin mitä hauskin ja mainioin lajivalinta, pelkästään lajiharjoittelu eli ajaminen jättää elimistöön jälkensä, jos tasapainottavista toimista ei huolehdita. Klassisia esimerkkejä, joiden kanssa myös allekirjoittanut tappelee päivittäin, ovat liikerajoitukset olkanivelissä, rintarangassa ja lonkan ojennussuunnassa (kireät lonkankoukistajat ja etureidet). Paitsioon jäävien liikesuuntien mobilisointi ja käyttö onkin ensiarvoisen tärkeää jo perusterveyden kannalta, että olkapäät pysyvät liikkuvina ja ryhti ei painu kasaan jo 30-ikävuoden kohdalla.

Haluatko lukea voimatreenistä lisää? Alla on kaksi aiemmin Lihastohtori Juha Hulmin sivuilla ilmestynyttä artikkelia, joista ensimmäinen käsittelee aihetta urheilijan harjoittelun näkökulmasta ja toinen enemmän yleisellä tasolla arkielämän vinkkelistä.

Voimaharjoittelu osana urheilijan oheisharjoittelua – Mäennenä
Voimaharjoittelun hyödyt arkielämässä – Mäennenä ja Hulmi

Jukka Mäennenä
@jukka4130

Julkaistu

Lajivoima – määrittely ja mittaaminen

Artikkeli on ilmestynyt alunperin 4130.fi-sivustolla.

Lajivoima on mielenkiintoinen käsite, eikä vähiten pyöräilyn kohdalla. Poljinliikkeen yksinkertaisen luonteen johdosta voisi olettaa, että hyvä yleisvoimataso siirtyisi siihen suoraan tai ainakin kohtuullisen hyvin ja nopeasti. Päällisin puolin yksinkertaiselta vaikuttava suoritus vaatii kuitenkin kohdennettua harjoittelua, kuten kaikki eri urheilulajeissa ilmenevät suoritukset, joissa tulee tuottaa suuria määriä voimaa ja vieläpä nopeasti. 

Mikä saa yhden kuskin lähtemään paikaltaan kuin tykin suusta ja saamaan aina pyörän mitan verran etumatkaa mutkista ulos polkiessa? Tässä jutussa pyritään valottamaan, että mitä hyvän poljinvoiman ja sprinttitehon takana on.

Lue pidemmälle, niin tiedät, mitä mielenkiintoisia oppeja videoista irtoaa!

Määrittely

Mikä poljinliikkeessä on sitten niin vaikeaa? Iso tuuma silmään ja jalat pyörimään, eihän se ole sen vaikeampaa? Kun suoritusta lähdetään purkamaan voimantuoton kompontteihin, käy nopeasti selväksi, että yksinkertaiselta vaikuttava polkimien veivaaminen kätkee sisälleen paljon korkean tason vaatimuksia. Tekstin pohjan tarjoaa Olympic Channel -sivustonAnatomy of An Athlete -videosarja, johon painonnostaja Dmytro Chumak ja BMX-ajaja Connor Fields ovat päässeet testattaviksi. 

Lajispesifisen voiman määrittelyssä – ja vielä enemmän mittaamisessa – törmätään nopeasti ongelmiin. Harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta, lajivoiman mittaaminen on vaikeaa tai jopa mahdotonta ja siinä pitää tyytyä kompromisseihin, joilla arvellaan olevan hyvä korrelaatio itse lajisuorituksen ja siinä ilmenevän voimantuoton kanssa. Painonnosto ja voimanosto ovat poikkeuksia, sillä niissä levytanko on lajissa käytettävä väline ja kilogramma on kilogramma riippumatta, että miten päin sen kääntää tai mistä suunnasta sitä katsoo. Esimerkiksi kamppailulajeissa voimantuottosuuntien mallintaminen testaustarkoituksessa on mahdotonta tai vähintäänkin haastavaa ja siksi on tyydyttävä yleisen tason testeihin, jotka ovat puolestaan voima- tai painonnostajalle hyvin lajinomaisia testejä, kuten esimerkiksi myöhemmin seuraavissa videoissa käytettävät räkkivedot reiden puolivälin korkeudelta.

Lajianalyysin perusteella pystytään päättelemään, että mikä voiman osa-alue on lajille ominaisin ja siten merkittävin. Valittavana on tuttu kolmikko:

  • Maksimivoima
  • Nopeusvoima
  • Kestovoima

Esimerkiksi lentopalloilijan maksimivoimataso on toissijainen sen jälkeen, kunhan se antaa riittävän pohjan mahdollisimman korkealle viritetylle nopeusvoimatasolle. Vastaavasti, painija tai kamppailu-urheilija tarvitsee jossakin määrin kaikkia voiman osa-alueita aina maksimivoimasta kestovoimaan. Painonnostajan ja BMX-pyöräilijän harjoittelu tähtäävät sen sijaan maksimivoiman kehittämisen ohella mahdollisimman korkeaan hetkelliseen tehontuottoon, mikä on korkealle viritetyn nopeusvoimatason ilmentymä.

Jos lajivoiman määrittelyyn haluaa antaa yhden ja kaiken kattavan vastauksen, se voisi olla muotoa: sen tunnistaa, kun sen näkee.

Esimerkiksi georgialaisen superraskaan sarjan painonnostajan Lasha Talakhadzen voimatempaukseteivät jätä arvailun varaan, että kyseessä on huippusuorittaja, vaikka laji ei olisi lainkaan tuttu.

Testit

Olympic Channelin videoissa urheilijat viedään kohtuullisen kattavan testipatteriston läpi, joka lähtee kehonkoostumuksen mittauksesta. Videot ovat nähtvissä kokonaisuudessaan alla.

Keskitytään videon pohjalta saaduissa testituloksissa kolmeen oleellisimpaan meidän tarkoituksiamme ajatellen.

Kevennyshyppy. Tasajalkaa tehtävä vertikaalihyppy nopealla suunnanmuutoksella mittaa alavartalon yleisen tason nopeusvoimaominaisuuksia. Sen vahvuutena ovat lähes olemattomat taitovaatimukset; jos urheilija ei taida tasajalkaa hyppäämistä, hommia löytyy muualtakin kuin lajiharjoittelusta.

Räkkiveto reiden puolivälistä. Testissä urheilija pyrkii tuottamaan mahdollisimman paljon voimaa vetämällä tankoa ylöspäin reiden puolivälin korkeudelta. Testi antaa merkittävästi lisää informaatiota urheilijan ominaisuuksista, kun se pystytään toteuttamaan videossa käytettävillä voimalevyillä, jotka pystyvät mittaamaan myös voimantuottoajan. Erityisesti nopeusvoimaurheilijalla on merkitystä voimantuoton huippuarvon lisäksi, että missä ajassa sen täysi arvo tai jokin tietty osuus, on se sitten 50 tai 70 %, saavutetaan.

Wingate-testi / 10 s sprintti. Pyöräergometrilla tai Wattbikella tehtävä Wingate on brutaali anaerobisen huipputehon ja kapasiteetin testi. Kun pyörään on asetettu tiettyä osuutta urheilijan kehonpainosta vastaava vastus, suoritus on hyvin yksinkertainen; vetoon lähdetään täysillä ja lopussa kiristetään! Wingate toimii käytännön esimerkkinä ajan suhteellisuudesta, sillä puoli minuuttia ei tunnu missään muussa yhteydessä yhtä pitkältä. Se, että miksi BMX-pyöräilijä Fieldsin testissä käytettiin 10 s sprinttiä, eikä täyttä 30 sekunnin Wingatea on arvoitus.

Wingatesta tai vastaavasta sprinttitestistä saadaan muun muassa seuraavia kiinnostavia suureita:

  • Huipputeho.
  • Testin aikana tehty kokonaistyö, joka mittaa anaerobista kapasiteettia.
  • Väsymisprosentti – miten paljon tehontuotto laskee vedon aikana.

Arvatenkin pyöräergometrilla tehtävä testi on pyöräilijälle niin spesifi kuin mahdollista. Vaikka pyörällä sprintin tekeminen ei kuulosta vaikealta suoritukselta minkä tahansa lajin urheilijalle, se sisältää silti yllättävän paljon nyansseja ja taitoa, kuten seuraavasta luvusta selviää.

Tulokset

Tulokset ovat taulukoituna alla.

Harmillisesti, Chumak ei tehnyt videossa kevennyshyppyä, joka olisi ollut varsin kiinnostava tieto, sillä huipputason painonnostajlta on nähty vähintäänkin kiitettäviä vertikaalihyppyjä. Eteenpäin päästään kuitenkin näilläkin tuloksilla.

Lähdetään liikkeelle räkkivedosta. Fieldsin aikaan saama 3480 N suuruinen voima on huomattava ja entistä kunnioitettavamman tuloksesta tekee, että se on Chumakin tulosta korkeampi. Tässä kohtaa on kuitenkin hyvä muistaa mahdolliset mittausvirheet, sillä mittaaja, laitteisto ja olosuhteet eivät olleet molemmissa testeissä samat. Reilu 150 N suuruinen ero voi siis hyvinkin mennä mittavirheen piikkiin, puhumattakaan laitteiston epätarkkuudesta, sillä Chumak nostaa ensimmäisellä yrityksellä vyötärönkorkuiset levypainoniput lattiasta ilmaan.

Pyöräergometrilla ja Fieldsin tapauksessa Wattbikella tehty testi on sitäkin kiinnostavampi. Teho voidaan laskea liikenopeuden ja voiman tulosta; mitä raskaampi vastus ja mitä suurempi kadenssi, sitä enemmän tehoa saadaan ulos – simple as that. Vertailukohtana, Tarttumapintaa lukuihin saa ketjujen vetolujuutta käsittelevästä tutkimuksesta, jonka mukaan 1800 W suuruinen teho saadaan aikaan 175-millisillä kammilla, ”isolla tuumalla”, 1000 N suuruisella poljinvoimalla (100 kg vastaava voima) ja 100 rpm kadenssilla. Fieldsin tuottama rouhea 2300 W lukema on eliittitasoa mistä tahansa kulmasta katsottuna – ja onhan se riittänyt Olympia- ja MM-kultamitaliin.

Chumakin tulos on sen sijaan vaatimaton, 1039 W. Videon perusteella voi uumoilla, että ohjeistus testiin jätti toivomisen varaa, sillä hän aloittaa testin istuen seisaaltaan tehtävän sprintin sijasta. Tämä yksistään selittää osan tuloseroissa, mutta ei kaikkea ja tästä päästään seuraavaan osa-alueeseen eli voimantuoton komponentteihin, jotka ovat lajispesifisen voiman ytimessä. Ennen pidemmälle menemistä, on toki hyvä huomioida mittavirheen mahdollisuus myös tässä testissä, sillä käytettävät mittalaitteet eivät olleet samoja. Se, että tulokset eivät olisikaan absoluuttisesti oikeita, ei kuitenkaan vesitä tästä eteenpäin tapahtuvaa tarkastelua.

Voimantuoton komponentit

Voimantuottoon vaikuttaa lukuisa määrä tekijöitä, joista tärkeimpiä on pyritty listaamaan alle.

  • Voimantuottosuunta
  • Bi- vs. unilateraalinen liike
  • Lihastyömuoto (jännitys-venytys)
  • Suorituskesto
  • Voimantuottoaika
  • Lihaksen jännityshistoria

Viimeinen eli lihaksen jännityshistoria tarkoittaa tapahtunutta lihastyötä lyhyellä aikavälillä, millä voi olla oleellinen vaikutus voimantuottoon. Esimerkiksi isometrinen jännitys korostaa välittömästi sitä seuraavaa konsentrista voimantuottoa. Tämä kohta ei ole kuitenkaan oleellinen tässä tarkastelussa, joten jätetään se pois luvuista tästä eteenpäin.

Alla on listattuna BMX-pyöräilyn poljinliikkeen ja painonnoston lajisuorituksen vaatimuksia eri voimantuoton komponenttien näkökulmasta. BMX-pyöräily koostuu toki paljon muustakin kuin vain mahdollisimman korkeasta tehontuotosta poljinliikkeen aikana, mutta keskitytään toistaiseksi siihen, koska siitä on mittaustulokset saatavilla. Painonnoston lajisuorituksessa huomioidaan niin veto-, vastaanotto- kuin nousuvaihe.

Taulukon pohjalta saadaan poimittua muutama arvokas huomio, joka selittää löytyneitä eroja testituloksissa.

Vaikka voimantuottosuunta on molemmissa sama, pyöräergolla saatavat huipputeholukemat eroavat toisistaan yli 1000 W verran. Ero tiivistyy ainakin osittain todennäköisesti kolmeen kohtaan: lihastyömuotoon, voimantuottoaikaan ja liikkeen luonteeseen eli onko se bi- vai unilateraalinen.

  • Harvassa lajissa lajisuoritus tapahtuu yksinomaan bilateraalisesti. Painonnosto on tässä kohdin harvojen joukossa, vaikka työnnössä saksaus onkin edelleen vallitseva tekniikka (kiinalaiset ovat tosin tästä eri mieltä). Jos suuri osa harjoittelusta tapahtuu bilateraalisesti, se ei ole tae, että voimantuotto on myös unilateraalisesti vastaavalla tasolla. Jostakin syystä siirtovaikutus on tyypillisesti korkeampi unilateraalisista bilateraalisiin liikkeisiin kuin toisin päin. Osasyynä voi olla, että unilateraaliset liikkeet kohdistavat epäsymmetrisen luonteensa johdosta erilaisia vaatimuksia lantion ja keskivartalon stablioinnille.
  • Lihastyömuotoja tarkastellessa polkupyörällä tapahtuva poljinliike on siinä mielessä erikoisuus, että siinä ei ilmene lähes laisinkaan venytys-jännityssykliä eli lihasjännekompleksin venymistä ennen konsentrisessa voimantuotossa tapahtuvaa lyhenemistä. Painonnostossa venymis-jännityssykli voi olla sen sijaan läsnä nostotyylistä riippuen jo 1. vedossa (lantion noston ja nopea lasku ennen noston aloitusta) ja viimeistään vastaanottovaiheessa.
  • Voimantuottoaika muodostaa kenties suurimman eron kaikista vertailun voimantuoton komponenteista. Painonnostossa vetovaiheen kesto 2. vedon loppuun voi olla nostajan tasosta riippuen 0,6-0,8 s, jota seuraa vastaanottovaihe. Oletuksella, että BMX-pyöräilijä polkee 125 rpm kadenssilla – joka on todennäköisesti alakanttiin – yhteen poljinkierrokseen kuluu 0,48 s, josta vain osa voidaan käyttää korkeimpaan voimantuoton vaiheeseen poljinliikkeen biomekaniikasta johtuen. Karkeana olettamuksena voi esittää, että poljinliikkeessä voimaa pitää tuottaa jopa 3-kertaa nopeammin kuin painonnoston vetoliikkeessä. Nopeusvoiman kohdalla ei olekaan kyse ainoastaan, että miten vahva urheilija on, vaan miten nopeasti voimaa pystytään tuottamaan. 

Lopuksi

Videot ja niiden pohjalta saadut tulokset antavat mielenkiintoisen silmäyksen suorituskykyyn korkeimmalla mahdollisella tasolla. Vaikka tuloksissa olisikin reilusti heittoa, lajivoiman spesifinen luonne pitää silti paikkansa. 

Vaikka poljinliike vaikuttaa päällisin puolin verrattain yksinkertaiselta, Chumakin maailmanluokan yleisvoimataso ei silti siirry siihen – ainakaan suoraan ensikokeiluilla. Tämä ei tarkoita, etteikö voima- ja vaikkapa vielä painonnostoharjoittelu  olisi hyödyllinen osa urheilijan voimaharjoittelua – pyöräilijät mukaan lukien. Itse lajitreeniä ja harjoittelun spesifisyyttä ei sovi silti unohtaa, etenkin harjoituskokemuksen karttuessa. 

-Jukka Mäennenä
@jukka4130